Luukku 8

//www.youtube.com/watch?v=7VRw9N9OlPo

JEAN SIBELIUKSEN ELI SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ

Tänään liputetaan Suomen kansallissäveltäjän Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää. Sibelius on arvostetuin ja tunnetuin säveltäjämme kansainvälisesti ja hänen perintönsä vaikuttaa vielä tänä päivänäkin useisiin nykysäveltäjiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on Finlandia, mutta läpimurtonsa hän teki Kullervo-sinfonialla. Johan Christian Julius Sibelius syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1865. Nimi Jean tulee Sibeliuksen sedältä, jonka jäämistön käyntikortteja hän alkoi opiskeluvuosinaan käyttää. Niissä sedän nimi Johan Sibelius oli muodikkaasti kirjoitettu ranskalaisittain Jean-muotoon. Sibeliuksen ystäväpiiriin kuului monia ajan merkittäviä taiteilijoita kuten Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt ja Eino Leino. Naimisissa Sibelius oli Eero Järnefeltin siskon Aino Järnefeltin kanssa. Kiinnostus suomalaista kulttuuria ja perinnettä kohtaan syntyi opintojen aikana Wienissä. Sibelius menehtyi aivoverenvuotoon vuonna 1957 ja hänet on haudattu kotiinsa Ainolaan, Tuusulanjärvelle. Tänä päivänä Ainola toimii museona.